Pekka, haluaisin lahjoittaa tämän punaisen sydämen sinulle. Miksi? Ihmettelen ja katson samalla Nallen nappisilmiin ja mietin puhuiko se todella vai kuvittelinko vain. Hetken kuluttua Nallukka nostaa ihan vähän päätään ja hymyilee arasti samalla kysyen: No, alatko sinä minun ystäväkseni, jos kauniisti pyydän. Totta tosiaan, puhuu se, ihmettelen kun samalla otan vastaan tarjottua lahjaa. Istumme kauan hiljaa minä miettien pehmolelun epäitsekästä tekoa ja Nalle hiljaa muuten vain, niin kuin sillä nyt yleensäkin on tapana. Ojennan viimein sydämen takaisin sanoen: Ei aitoa  ystävyyttä voi ostaa rahalla tai tavaralla sillä se tulee sydämestä. Nalle hihkaisee: Niin kuin tästä minun? No, sinun, sinun tietenkin sinun, vastaan hymyn jo pyrkiessä muuttumaan nauruksi.

 Säpsähdän kännykän ääneen. Olen taas urvahtanut uneen päiväpeitteen päälle. Samalla, kun nousen ylös ihmettelen, että kuka kumma on nostanut nukkuessani tuon syyskuussa lahjaksi saamani karvaturrin vuoteen päälle.

 

289061.jpg