Helena-talon pihapiirissä istuksiessa vierähti tämä ilta lähes auringon laskuun saakka kahvitellessa ja menneitä muistellessa kahden sisarukseni ja Floridan-Outin kanssa. Vanhan sahan rata käytiin laskemassa moneen kertaan lautavaunuilla makasiinille saakka maantien varteen ja hyvin pysyivät kaikki kyydissä eikä alajuovankaan ylimenevällä sillalla ketään edes pelottanut. Alasahan remmit ja akselitkin ylitettiin vauhdilla, vaikkei siellä olisi saanut kulkeakaan, mutta niinhän se on että kaikki mikä on kiellettyä on yleensä kaikkein hauskinta ja jännittävintä.

 Illan viiletessä ja auringon hiljalleen kadotessa leikkimökin katon taakse siirryimme maantien toiselle puolen ja internetin ihmepolkuja seuraillen teimme virtuaalimatkan rapakon taakse Outin kotiportille ja pihapiiriin ja koulunpenkkiäkin kävimme hetken kuluttamassa Jenkkilässä Outin pojan Kristianin opinahjossa. Nopeaan aukesivat sivut ja matka ei kauaa kestänyt, toisin kuin sisarentyttäreni matka vanhempiensa luokse Fort Lauderdalesta Kokkolaan. Koneen vaihtoineen ja lentokenttäodotuksineen yli 30 tuntia. Onneksi sai sentään tulla itään päin ja kohti aamua.