Pohjoisen puolelta, ilta-auringon valaisemana sata-vuotias syntymäkoti näyttää vielä varsin ryhdikkäältä, vaikka lähes kaksikymmentä vuotta on  tyhjillään ollutkin. Tällä hetkellä talo tarjoaa suojaa ainakin naakoille ja lepakoille joille vanha tiilikaton alusta on ihanteellinen paikka majaa pitää. Onpa talon sisältä löydetty sarvikuonokaskin vuosi sitten. Tosin kuolleena. Hurjan näköinen otus oli silti ja mittaakin hulppeat 35 milliä.

 Iltasella oli taas salitreenien paikka. Porukka pienenee kuin se eräs lintu ennen maailmanloppua, mutta Jossu ja Maria sentään mukaan lähtivät. Johanna kokeili ylöstyöntöä ensimmäistä kertaa raakana ja varsin lupaavasti tälläsi nelikymppisen heti kohdalleen. Itse oli tarkoitus vain kauppa-asiat toimittaa ja antaa rautojen olla, mutta treenasinkin sitten vatsaa ihan kohtalaisesti ja leuanvetosarjoja myös muutaman tein. Jos toistoja ei tuossa lajissa tulee vähintään kymmentä sarjaa kohti, niin niistä ei sitten ääneen mainita. Mikko oli myös paikalla ja pyysi minua sparraajaksi kädenvääntötreeniinsä. Sain hyvän peruskurssituksen tästä varsin rajusta ja yllättävän teknisestä lajista, eikä mennyt edes käsi poikki.

 Yhdeksän jälkeen oli vielä pikku kävelylenkin vuoro. Typön ja Tyngän rajamaille tällä kertaa askeleeni suuntasin. Päivän lämpö (19) oli vaihtunut illan viileyteen (7) ja auringonlasku männikkökankaan siivilöimänä maustettuna lintujen laulukuorolla antoi kummasti virtaa noin 5,5 kilometrin lenkkiini. Pari metsälintua ja yksi ojasta lähtenyt sorsa olivat lintuhavainnot ja olinpa kuulevinani tutun "bisit" äänenkin jota lehtokurppa lennellessään toistelee.

76403.jpg