Kovin kauas en pohjoiseen matkannut vaan noin puolen tunnin kävelymatkan päässä kotoamme on tämä pikku suolampi jonka rannalla kävin hikilenkilläni piipahtamassa. Kaksikymmentä vuotta oli varmaan siitä kulunut, kun olin tuolla soistuneella rannalla viimeksi seissyt. Itse pikku järvi ei juurikaan ollut muuttumut, mutta lähimaaston maisemat sitäkin enemmän, kun isohkoja peltoaukeita oli lähistölle raivattu. Pieni viihtyisä kota oli myös ilmestynyt järvelle menevän peltotien varteen metsäsaarekkeelle makkaran paistopaikaksi sorsastajille ja miksei muillekin paikalla liikkujille. Uusi lintubongaus oli metsäviklo joka terävän kimeällä äänellään minua tervehti rantaryteikössä. Järven päällä lentelivät myös kesän ensimmäiset haarapääskyset hyönteisten perässä syöksyillen. Ne nähdessäni palautui mieleeni vanha uskomus noin parin sadan vuoden takaa kun pääskyjen luultiin talvehtivan järvien pohjamutiin hautautuneina. Näillä linnuillahan on tapana syyskesän iltoina lennellä lähes veden pintaa hipoen ja tankata itseään muuttomatkaa varten. Kun linnut sitten ilmeisesti yön hämärinä tunteina pois etelään pitkän matkansa aloittavat ja aamuksi ovat kadonneet, niin ei se niin ihmeelliseltä tunnu vaikka niiden on ennen luultu veteen sukeltavan talvehtimaan. Tai mistä sen tietää vaikka ovatkin. Olihan ennen moni muukin asia toisin kuin nyt.

86883.jpg