Vähän haikeinkin mielin katselin näiden juoksijoiden taivallusta Kokkolan keskustassa ja sen lähituntumassa kun tänään venetsialaisriehaansa viettävässä kaupungissa päivän vietimme ja aikaa kauniissa kesäsäässä kulutimme. Syyskuun toisena päivänä vajaa vuosi sitten kopottelin itsekin tuossa joukossa reilua kymmenen kilometrin lenkkiä kiertäen. Tänä vuonna sää ja aurinko suosi turhankin paljon tuota tapahtumaa ja ainakin minulle olisi ollut tuskaa lämpimässä kelissä juosta. Viime vuonna sää oli aivan toisenlainen, viileän kalsea, mutta happirikas ja pilvipoutainen. Vähän reilut pari tuntia muiden mukana, tosin häntäpäässä, omaa unelmanpuolikastani toteutin ja hyvin siinä onnistuinkin, kun kunnialla läpi selvitin kokonaisen puolimaratonin näissä Pohjanlahden kaksikielisen rannikkokaupungin maisemissa.

 Voisi helposti luulla, että kun juostaan lähes merenrannikolla ja täällä Pohjanmaan lakeuksilla, että reitti olisi hyvinkin tasainen ja vailla korkeuseroja. Yllättävän paljon vaihtelua tuovat kuitenkin erilaiset teiden yli- alikulut joista yksi muunmuassa alittaa rautatien ja vielä Suntinkanavaa rantaa seuraten. Sellaista "asematunnelia" en aiemmin tiennyt Kokkolassa  edes olevankaan. Kaksi tuntia oli oma ajallinen tavoite ja viiteentoista kilometriin hyviin sinä vauhdissa pysyinkin. Sen jälkeen matka alkoi painamaan ja viimeisillä kilometreillä vauhti tippui noin puoli minuuttia/km. Aika hyvävoimaisena maalin kuitenkin selvisin ja hämmästelin kuinka paljoa sain kannustusta teiden ja katujen varsille keräytyneiltä ihmisiltä loppumatkan aikana vaikka pieni tihkusadekin oli alkamassa. Kokkolassa asuvaa sisartanikin ihmisten joukosta katseellani aina välillä etsiskelin ja kyllä hän minua kannustamaan tulikin. Tosin vasta seuraavana päivänä. 

166359.jpg