Tähän Iso-Ojalaisten vanhan kirkkopolun varrella seisovaan puujättiläiseen liittyy muutama pikku muisto. Sopiva aihe kirjoitella niistä vaikkapa Konalan pikku juhlien kunniaksi.

 Puu kasvoi lähellä Koirajärvenojaa etelänpuoleisella kankaalla ja sai varmaan hyvän geeniperimän, kun kasvuvauhdissa ja pituudessa oli lajitovereitaan monta latvakasvua edellä jo vuosikymmenet sitten. Kuusi sai kaatotuomion ja Peranderin leimakirveen pilkat tyveensä jo viisikymmentäluvun lopulla ja juurelleen kaatajatkin kera pokan ja kirveen kantajinaan Enska ja Pena. Metsurit  sitten katsoivat puun käsivarren vahvuisia kovia oksia ja jo silloin kunnioitettavan paksua runkoa ja siirtyivät kaikessa hiljaisuudessa pienempien näreiden kimppuun arvellen ettei isäni heitä siitä moiti vaikka puun pystyyn jättävätkin. Ja niin sai Metsänvartija jäädä rauhassa itseään lihottamaan ja leimakirveen tekemiä arpia rungossa pihkalla paikkaamaan vielä vuosikymmeniksi.

 Puu sai myös muutama vuosi myöhemmin virallisenkin tosin suusanallisen rauhoituspäätöksen, kun isäni ja Eino luontoretkellään Halmeen suunnalla Pahanjärven kankailta katselivat Taivaanrantaan jossa näkyi yksi huomattavasti muita korkeampi latva. Eino kertoi tuon taivaita hipovan kärjen kuuluvan tuolle kyseiselle puulle ja kun isä-Veikko asiaa epäili, niin eihän siinä auttanut muu kuin lähteä asia tarkistamaan. Matkaa oli vajaat kolme kilometriä, mutta se ei hyväkuntoisia miehiä haitannut, kun ensin Iso-Ojan ja sitten Huhujanojan vartta seuraillen paikalle samosivat. Tosihan se oli Einon väite ja siinä paikalla rauhoituspäätöksen sitten tekivät ja minä sitten olen myöhemmin saanut huolehtia siitä, että päätös myös pitää.

 Puu vanheni ja näki kuinka hakkuumenetelmät kehittyivät pokan ja kirveen ajoista. Näki nuoren asuntovelkaisen perheenisän häipyvän kankaalta lujaa eräänä sunnuntaiaamuna moottorisahoineen, kun pyhätyöllä yritti tiliään kasvattaa ja ukkoskuuro ja salamaniskuineen säikäytti miehen Herran pelko niskassaan takaisin kotiinsa. Ehti nähdä myös moton parturoivan kankaan ympätiltään, niin ettei jäljelle jäänyt linnunlaulupuuta ja perässä tulevan ison äkeen joka maanpinnan muokkasi ja samalla kylvi tilalle uuden metsän siemenet. Liekö nuori kasvava ja elinvoimainen mäntymetsä ollut liikaa kuusivanhukselle vai salamako iski korkeaan latvat ja tuhosi nilan alla olevat valtasuonet. Kummin vain, puu kuoli hiljaa pois, mutta muistot jäivät.

 

 

86339.jpg