Eipä näkynyt vihreäviittaista ja -lakkista huuliharpun soittajaa tällä ainakin värinsä puolesta hyvin tälle Muumilaakson asukille sopivalla kotasella tänään aamupäivällä. Etelään oli kait siis lähtenyt. .... Minä taas lähdin välillä Ylivieskaan, sillä sanotaanhan että tärkeintä on lähteminen.

 Tein pienet kynsitulet tälle Härönnevan peltoaukean metsäsaarekkeessa olevalle kodalle, mutta aika kovasti tuprutti savua silmille ja ovi sai olla huoletta auki koko ajan. Järvellä kävin kiertelemässä samalla kun odotin puiden hiillostumista, oli nimittäin terveysvaikutteiset aamupala-appeet muassa. (kahvia ja makkaraa)

 Järven vastarannalla kävellessä ihmettelin kahta pitkää nuorta mäntyriviä jotka olivat kasvaneet märästä soisesta maasta tosi pirteästi. Kasvualustaksi paljastui matala ojapatteri joka oli syntynyt kymmenkunta vuotta sitten kaivinkoneen tekemänä. Aloin sitten tietenkin miettimään, että mitäs jos tempaisisi koko suon viiden metrin välein täyteen ojia ja penkkoja niin vieläköhän toimisi luontainen taimettuminen samalla tavoin kuin tuossa kuvassa.

 Pari- kolmekymmentä vuotta ensin tiheällä kasvattaen, sitten energiapuuta poistaen. 20 vuotta lisää ja harvennushakkuu, tuloksena kuitupuuna ja lisää polttopuuta, sitten saataisiin parrua ja lopuksi 80-100 sadan vuoden kuluttua ojituksesta olisi päätehakkuun aika tukkileimikkoineen. Metsänhoito koko kiertoineen ei ole hätäisen ihmisen hommaa. Alkuvaiheessa ojanpenkat kasvaisivat myöskin hillaa ja se olisi mukava ekstra tuohon savottaan. Saahan näitä miettiä ja haaveilla. Hehtaarin verran olisi itsellä sellaista märkää metsäpohjaa johon tuota systeemiä voisi kokeilla. Ostaisinkohan siis lapion? 

344336.jpg