Ja taas mentiin. Ensin pikitietä pitkin pätkän verran kohti Alavieskaa ja sitten kohti Verkasaloa jonne viime vuoden syksynä valmistui viimeisen päälle komea uusi laavu. Linnunpöntötkin ovat samalla harmaalla sävyllä maalattuja, kuin itse laavu.  Polttopuita oli helppo viedä mukana, koska autolla pääsee aivan laavun nurkalle.

Tuolla Verkasalon tiellä ajellessa voi tavata monenlaista metsänelävää. Tällä kertaa ei karhunjälkiä näkynyt. Suuri parvi urpiaisia ja yksi käpytikka olivat päivän bongaukset tuolla retkellä.

Tämän laavun löydät Siiponjokivarresta noin neljän kilometrin päästä kasitiestä Rahjankylän kohdalta. Joki on todella mutkainen kulkiessaan tuolla hiekkakankailla ja virtaa kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin mutkitellessaan kohti Pohjanlahtea. Aikojen kuluessa se on myös oikonut mutkiaan ja jättänyt jälkeensä muutamia joesta irti olevia kaarevia pikku järviä. Satelliittikuva kertoo omaa tarinaansa myös tästä.

Tuossa leiripaikalla ja laavulla tulee usein käytyä, mutta harvemmin tulilla istuttua. Ennemmin käyn joen rannassa katselemassa kosken kuohuntaa ja kyllähän tuolla on hyviä kalapaikkojakin tarjolla, jos vain vesi ei ole liian korkealla.

Puuliiterissä oli tyhjä pullo ja kaksi sanomalehteä. Laavulla yllättäen sylillinen kuivaa polttopuuta nuotiovärkeiksi. Tulikartta sivustolta löydät myös tämän paikan ja tietoa yli 1200 muusta kohteesta, jossa sinulla on mahdollisuus ihailla elävää tulta luonnon helmassa.

Pleuna on paikannimenä varsin erikoinen. Selityksen nimen historialliselle taustalle löydät täältä:

Tällä laavulla tänään aamusella istuskellessa ei ollut pelkoa, että joku muukin osuisi paikalle. Sen verran harvakseltaan tuolla pikku järvellä väkeä käy. Sorsastuksen alkaessa saattaa muutama haulikkomies tuolla ammuskella. Jokunen sorsa vedestä pölähti nytkin lentoon. Talvella tästä menee latu-ura entiselle Raution kunnan kämpälle ihan vierestä, mutta kovin moni hiihtäjä ei taida laavulle evästelemään pysähtyä.  Laavu-Info sivustolla tämä paikka on kartoitettu nimellä Iso-Ojan laavu, mutta kyllä tuo Pahajärvi on se oikea nimi tähän paikkaan.

Laavulla odotti iloinen yllätys. Kaksi säkillistä koivuklapia joista sai mukavasti tuohta tulen syttymistä nopeuttamaan. Ilma oli lähes tyyni ja auringon säteetkin osuivat mukavasti laavulle, sen kiivettyä vastarannan puiden latvojen yläpuolelle. Makkaraa, leipää ja kahvia, Siinäpä se tunteroinen vierähti tämän keskiviikon aamupäivästä mukavasti.  

Tämän päiväisellä nuotiokeikalla käänsin auton keulan Kurikkalaan menevältä tieltä kohti Kourinjärveä ja sen kallioisia lähikankaita. Kourinkankaan laavu on Siiponjoen luontopolun varrella noin seitsemän kilometrin päässä Tapion Tuvalta, josta tuo polku alkaa. Autolla pääsee kuitenkin noin 300 metrin päähän tuosta laavusta.

Ennen kohteeseen menoa kävin katsomassa mitä Kourinjärvelle kuuluu. Siellähän se taas oli lähes tyhjillään ja sitä ihmettelemässä oli mm. yksinäinen harmaahaikara. Melkoinen kenokaula ja iso linnunroippana.

Laavulla oli kohtalaisen hyvässä kunnossa paikat, tosin polttopuista oli pulaa täälläkin, mutta minulle  ei ollut ongelma kantaa pikku kassillinen klapeja matkassa ja tietenkin tervaksinen puupala. Kauniina syyspäivänä oli ihan mukava tuolla istuskella ja lueskella vieraskirjaa, joka kertoi että väkeä laavulla oli käynyt lähes päivittäin koko kesän ja syksyn ajan.

.. ja Lappalaisenkankaanlaavu. Nämä lähes identtiset nuotiopaikat löytyvät Kärkisestä Pitkäjärven luontopolun varrelta. Tulet tein kauimmaiselle, eli Kivikankaalle. Rauhallista oli. Pari korppia raakkui lähitienoolla. Odottelivat varmaankin nekin hirvenpyynnin alkua ja mahdollisia herkutteluapajia hirvien teurasjätteillä.  Pari tiaista tuli tännekin lörpöttelemään ja jätin niille kourallisen pähkinää ja auringonkukansiemeniä ikäänkuin vuokran maksuna vierailustani.

Järvellä oli rauhallista, toisin kuin aurinkoisina kesäpäivinä. Onhan tuo Pitkäjärvi yksi maakunnan parhaita uimapaikkoja.