Eilen tuli lenkkeiltyä näissä Kärkisjoen (Siipojoki) tutuissa maisemissa ja kaippa se tuo virtaavan veden solina avasi runosuonta sen verran että muutama "KiekuKaiku" riimitys ihan pakosta piti julki tuoda.

 Kuvasin tuota kotaa jo elokuulla kun oli tarkoitus näistä lähimetsien taukopaikoista tehdä jo viime vuoden lokakuulla pieni esittelysarja, mutta se aihe on jäänyt vielä käsittelemättä. Tuossa kosken alla isäni aikoinaan metsästi jättiläishaukea hirvikivääreineen, josta on oma pikku tarinansa heinäkuulla, mutta tähän paikkaan liittyi hänelle eräs toinenkin muisto ja tämä pikku tarina kertoo ihan oikeasta metsästyksestä ja tarkemmin sanottuna hirvenpyynnistä.

 60-luvun alkupuolella isäni oli pyyntikaverinsa kanssa passissa tuon joen varressa. Odottivat kai josko hirvi tulisi juomaan tai sitten tuo joki itsessään antoi hyvän ampuma-alan joita ei siihen aikaan paljon metsistä löytynyt. Kaatolupia oli erittäin vähän siihen aikaan, sillä hirvi oli erittäin harvinainen näillä seuduilla. Vain viisi eläintä oli sen vuoden pyyntikiintiö ja se ehkä teki osaltaan jahtiin osallistujat herkiksi ampumaan jos vain jotakin pusikossa vilahti.

 Hirvihän siihen joelle ilmestyikin. Tyngän eli naapurimetsästysseuran puolelta rantaa asteli keskelle jokea ja jäi siihen paikoilleen seisomaan. Päätöstä ei voinut kauaa miettiä, jos siihen aikaan ampui hirven toisen  alueelle pääsi takuuvarmasti teosta käräjille. (nykykäytäntöä en tiedä)

  Miesten yhteisestä päätöksestä kajahti kuitenkin yhteislaukaus, joka haavoitti kyllä kuolettavasti eläintä, mutta sen viimeiset askeleet eivät tuonetkaan sitä joen yli oman kylän puolelle vaan se palasi takaisin tulosuuntaansa ja veti viimeiset henkosensa ampujien kannalta pahimmassa mahdollisessa paikassa eli naapurin mailla.

 Oikeuteenhan siitä isäni kavereineen joutui. Pienet sakot eivät kait paljoa haitanneet, mutta viisi vuotta pyyntikieltoa ja sulkeminen niin pitkäksi aikaa porukan ulkopuolelle sai aikaan sen, että se oli viimeinen laukaus isäni toimesta sillä aseella.

349368.jpg