Näyttää siltä että kevään edistyessä luontoaiheet valtaavat alaa punttipuolelta, mutta tähän aikaan vuodesta se on kyllä ymmärrettävääkin luonnon heräillessä talvihorteestaan. Kuntoilun ja lintujen tarkkailun tosin yhdistin, kun autoni jätin varsin kauas järveltä ja matkaa sinne kertyi osittain upottavaa latupohjaa seuraillen vajaat kaksi kilometriä. Termarikahvit ja suklaapatukka eväänä sitten puuskuttaen Einon vanhan mökin pihaan saavuin. Jäässä oli vielä järvi ja täysin lumenpeittämäkin, eikä minkäänlaista Luojan luomaa näkynyt mailla halmeilla. Hetken istuttuani ja kahviteltuani paikalle pölähtikin puukiipijäpariskunta lähipuiden runkoja pienellä terävällä käyrällä nokallaan tutkimaan ja tyvestä ylöspäin puuta kiertäen kiipeilemään. Todella nimensä veroinen lintu siis. Nämä tarjosivat itsensä kuvattavaksikin toisin kuin pihapiirissä aiemmin vieraillut yksinäinen lajitoveri joka ei niin kauaa paikallaan pysynyt, että siitä olisi edes jonkinlaisen otoksen saanut. Zoomata tosin piti lähes täydet 8x mitä kamerasta löytyy, mutta kyllä tuosta kuvasta linnun löytää, kun sen siinä tietää olevan. Mukava oli hetki istuskella auringonpaisteessa ja antaa ajan pysähtyä ja muistella mökin omistajan aikoinaan minulle kertoilemia tarinoita luonnon ihmeistä.

65460.jpg