Torstaina oli salilla porukkaa kuin niinä kuuluisina vanhoina hyvinä aikoina, ihan jokainen ei treenaillut, mutta nekin jotka eivät punttikenkiä jalkaansa vetäneet olivat vahvasti hengessä mukana ja nostetta luomassa muiden suorituksiin. Nilikku-Lotta (Maria) pystyi jo lähes yhdellä jalalla tekemään harkkaraudat 45+55 ja Jossu kiritti hyvin romuilla 40+50. Johanna työnsi harkkarekan 43 Miikan kannustaessa ja sen kunniaksi lähti lähikaupan viimeinen asiamehupurkki Tyngälle.  Mile otti satasen aikansa kuluksi rinnalle, vaikka ei varsinaisesti treenaillutkaan ja Timppa nokitti siihen vielä parikymmentä kiloa lisää.

 Montakaan tuntia ei ehtinyt kulua raudan ryskeen loppumisesta, kun tuli jo noutaja ihan kotipihalta hakemaan ja suuntana oli pohjoinen ja Sodankylä. Jääkäreiksi nimittivät perjantain kylmässä pakkasessa Samin ja Antin ja siinä samalla noin 800 heidän kaveriaan. Lähes koko vuorokausi vierähti tuolla Napariirin taakse suuntautuneella reissulla ja auton kyytiä tuli toistatuhatta kilometriä, mutta jo pelkästään paikalla tarjotun hernekeiton ja sotilaskodista ostettujen perinteisten munkkikahvien takia paikalla kannatti käydä.

 Sen verran jaksoin silmät sikkaralla eilisen puolella yötä vasten konetta raottaa, että ymmärsin Sadun haastaneen minut kertomaan kuusi outoa asia itsestäni. Sehän sitten vielä valvotti ja mietitytti hetken teemalla: "Ei kai nyt minussa mitään outoa voi olla."

 Ehkäpä tämä bloginpito itsessään voisi olla yksi sellainen asia ja "Äliksen" hillitön luonnon pelaaminen toinen. Maan vetovoimaa vastaan käyty monikymmenvuotinen toivoton taistelu painonnoston muodossa pääsee myös listalle ja olkoon yhtenä vaikkapa toteamus: "Kaksi litraa kahvia päivässä ei välttämättä ole yläraja." Lintujen lähes ympärivuotinen talviruokinta kirjataan ylös viidentenä ja viimeisenä pakkomielle yrittää ottaa valokuvia lähes kaikesta lähiympäristössä mikä liikkuu.