Toissapäiväinen postimerkkilöytö innoitti tutkimaan omat arkistot ja sieltä tuli vastaan tämä hyvinkin harvinainen kevät- ja kesäöiden huomaamaton eläjä. Pariviikkoa sitten Koirajärvijutussa jo mainitsinkin oksan muodostaman koo-kirjaimen, jonka Eino pihakoivustamme löysi ja mökkinsä oven päälle olevaan puiseen tervetulotoivotukseen liitti. Tuossa kyseisessä puussa, joka oli vanhan talomme ja sahan väliin pihapuuksi säästetty näitä taidokkaita liitäjiä pesi ja asusti vuosikaudet. Puu oli alaosan rungoltaan  tukkikuormia sahallemme tuoduilla autoilla ja traktoreilla pahoin runneltu ja lahovika oli puun pehmentänyt ja tarjosi näin mainion suojan puun koloissa viihtyvälle eläimelle. Yksi vika pesäpaikassa oli. Kun kesällä nuoren oravanpojat alkoivat ensiliitojaan kokeilla, niin riittävän lähellä ei ollutkaan toisia puita joiden tyveen laskeutuminen olisi pitänyt suorittaa. Kekseliäs eläin ei tästä ollut moksiskaan, vaan hyödynsi laskeutumisalustanaan äitini vartalon, joka usein pihapiirissä omiaan touhusi.

 Puu sitten aikanaan pakon edessä kaadettiin, liito-oravat siirtyivät talon takana olevien kuusien kätköihin, joissa olevat linnunpöntöt suojan tarjosivat. 80-luvulla vielä alkukesästä niitä näki pihapiirin koivuissa hämärän aikaan riekkumassa, sitten katosivat jonnekin, tai pesintä on ollut niin huomaamatonta, ettei niitä ainakaan minun silmiini ole näillä seuduilla pitkään aikaan osunut.  

74100.jpg