Paidan selkämyksen tekstin tarina juontaa alkunsa erään pikkupojan kommentista hänen voitettuaan ikäkausikilpailuissa oman juoksukisansa. Pojalta oli kysytty onnistuneen suorituksen salaisuutta, johon poika oli napakasti kommentoinut että: "Mää juoksin täysiä koko matkan ja lopusa vielä säntäsin. :-)

Kuvassa K-Market Mustikan edustusasussa poseeraava Piipu pysäytti tänään kellot Ylivieskan Kärkimaratonpuolikkaalla ( 21.1km ) aikaan 1,41,34 ja tavoiteaika alittui reilusti. Piipun Iskä ( E.T.Listat ) viihtyi taipaleella liki vartin kauemmin, ( 1,56,16 ) mutta on saanut myös juhlia pitkin iltaa omaa ennätysjuoksuaan Nougat-kermajäätelöä syöden. :-)

Kiitokset kaikille juoksua seuranneille runsaasta kannustuksesta. Erityisesti jäi mieleen tiheähkön pensasaidan takaa tramboliinilla pomppineen lapsen kannustus: "Onnea kilpailuun."  Kaippa sitä tavallaan onnekas onkin, kun saa suurinpiirtein terveenä "juosta henkensä edestä."  Eli kyllä minun täytyy nyt lopuksi kyseenalaistaa työkaverini eilinen lohkaisu, eräänlainen käänteinen kannustus, joka kuului: "Kaiken minkä urheilussa voittaa, sen terveydessä menettää." Ja eikun saunaan.