Kun päivä vierähti urheilun merkeissä, niin ilta tarjosikin kulttuuria Kalajoen sekakuoron laulaessa ja kuoron mainion johtajan vähän yleisöäkin laulattaessa seurantalollamme, jossa samalla oli myös pientä juhlankin tuntua teemana tuo Raution valinta Kalajoen kyläksi viime vuonna. Samoja lauluja esittivät kuorolaiset mitä itse aikoinaan sai hoilata Typpön kansakoululla ja ohjelmisto oli laulujen osalta  hyvin luonto ja kotiseutu voittoinen.

 Laulannan jälkeen kylätoimikuntamme tarjosi kevyen salaattiaterian ja torttukahvit kaupan päälle ja kun vielä "Monologi-Erkki" esitti ihan yksikseen riemastuttavan yksinpuhelun maalla asuvan vanhan pojan naisen hankinta vaikeuksista, niin voipa sanoa, että kyllä kannatti paikalla olla.  

342620.jpg