Ukkoteeriä siis olivat ja iltapäivän lenkin parhaat bongaukset pihlajanmarjojen perässä lentelevien rastaiden lisäksi. Lämpimän leppoinen oli ilma, eikä sadekaan kohdalle osunut tällä kertaa. "Pitkällä putkella" sihtasin järveltä kohti oman metsän korkeaa säästökuusta, liki kaksisataa vuotta vanhaa taivaita hipovaa närettä, joka elämänsä ensimmäiset viisikymmentä vuotta nuurui pahaisena pöllipuuna ja päätti sitten kasvaa kankaan komeimmaksi tukkipuuksi ja maamerkiksi. Vahtikoonpa siinä nuorta männyntaimikkoa ja ojittua rämettä joka kuivattuaan  tuottaa puuta, että kevätkesällä melkein kasvun kuulee. Hyvää teki taas punttitreenin jäykistämille jaloille ripeä kävely, eikä neljän tien risteyksen lähellä haukahtelevat kaksi moottorisahaakaan tunnelmaa pilanneet. Suomen metsiin nekin  kuuluvat ja joskus sieltä myöskin vielä kuuluvat.