Yksi näkemys vielä näistä marjoista jotka näyttävät jäävän linnuilta syömättä. Muut pihlajat pihapiiristä tyhjenivät ennätysvauhtia rastaiden suihin, mutta tämä saostuskaivojen vieressä oleva puu marjoineen on saanut olla linnuilta rauhassa. Olisikohan maussa joku outo sivumaku.

 Kylämme koululaisten (Ylipää) perustamassa "yhden illan pitseria Margaritassa" sitä vastoin ei syötävää yli jäänyt vaan peräti noin satakuusikymmentä pitsaa katosi nälkäisten asiakkaiden suihin illan aikana, eli kaikki mitä myytäväksi oli varattu ja kun hinta- ja laatusuhde hyvin kohtasivat ei paikalla todellakaan pettyneitä asiakkaita näkynyt. Tunnelmaa loivat pöydissä olevat pikku tuikut ja vaimea taustamusiikki ja vielä kun sisään saapuessamme oli soimassa yksi suosikkikappaleistani eli Fleetfood Macin iki-ihanasti keinuva Albatrossi, niin olihan tunnelmaa kerrakseen, jonka vielä kruunasi oppilaiden pöytiin suorittama kohtelias tarjoilu. Toivottavasti Margarita avaa ovensa toistekin.

 Punttitreeneihin en ihan heti syönnin jälkeen kyennyt, mutta kahdeksaksi Johannan kanssa vielä talolle huristin. Eki lopetteli juuri jumppapiiriään ja kävi työntöä ja alkuviikosta hierottua ja niksautettua selkäänsä testaamassa. Täysin ei olleet lihakset vielä palautuneet, mutta sunnuntaihin on vielä aikaa sopivasti. Johanna teki molemmat lajit ja työntö pelittikin upeasti sillä harjoitus sisälsi jo monta nostoa joissa ylöstyöntö löytyi tasan tarkkaan kohdaltaan eli "lantion päältä."  Kakkonen raakatemmaten kuusvitosella oli oman treenin kohokohta. Seiskaakin kovasti puoliraakana hain parikin kertaa, mutta ei se vielä halunnut korkealle kääntyä. Jalat ja vatsa tuntuivat taas hiukan paremmilta. Tiedä vaikka mahtuisin punttimaljajoukkueeseemme joulukuulla jos nousukunto jatkuu tällaisena. Ainakin varalle.

 

218174.jpg