Pimeä syksy ja vielä pidempi talvi on tälläkin muuttolinnun pikku kodilla tyhjillään taas edessä. Kattoremonttiakin pitäisi tehdä ettei ihan vesi niskaan valuisi. Tosin Koirajärven rannan vanha tiheä kuusi kyllä melkoisen suojan jo itsessään lintukodolle antaa. Iltapäivälenkin aikaan ei autoja pihassa näkynyt ja painelinkin siten suoraan ensin maantien ylittäen joelle ja Peurakosken alta kiveltä kivelle loikkien joen poikki ja sitten metsäteitä pitkin Tukkirämeen kautta aina järvelle asti. Alunperin oli tarkoitus vain tuntonen kävellä, mutta hyvä ilma houkutteli kulkemaan vähän pidempään ja noin pari tuntia onnistuin lenkkiini käyttämään. Mökin vanhan kartan avulla pähkäilin kotoa olevani linnuntietä mitaten vain neljän kilometrin päässä, mutta kaikkine mutkineen kävelyä kertyi yhteen suuntaan noin kuusi kilometriä.

 Maria oli lenkkini aikana käynyt Jossuduon kanssa tempailemassa ja perusJossu oli peräti treenienkkansa (38kg) onnistunut nostamaan. Anakin oli paikalla bongattu harjoittelemassa ennen kuin bingokansa taas seurantalon valtasi. 

181858.jpg