11.07 oli aika kännykän näytössä, kun matka kohti merenrantaa alkoi Mehukatti kanisteri laimealla Dexal-janonsammuttajalla tankattuna ja muina eväinä olin takkini taskuun tunkenut pari Tupla-patukkaa, kaksi pötköä glukoosia, yhden energiapatukan ja tietenkin sen appelsiinin. Buranaa, muutama arkki wc-paperia, (kaiken varalta) kännykkä ja kamera olivat myös varusteiden joukossa.

 Pieni myöhästyminen tasatunnilta johtui lähinnä siitä että takapihalta löytyi pieni hyvin rauhallinen petoeläin, joka oli varmaankin Kisun kanssa leikkinyt edellisenä yönä kukkulan kuningasta ja leikki oli käynyt liian rajuksi. Luulin sitä ensin lumikoksi, mutta kesänaapurimme onnistui sen eräällä kaverilleen soittamalla ja tuntomerkit kertomalla määrittelemään sen onnettoman pieneksi kärpänpojaksi. 

 Retken vaarallisin vaihe olikin heti omasta pihasta poistuessa, kun sukelsin läpi kuusiaidan ja taituroin syvän rajaojan yli oikopolkua kohti maantietä. Asfalttia olikin alussa tarjolla nelisen kilometriä läpi kotikylän ja mehulekkeri kädessä ja takki olkapäälle paiskattuna hymyssä suin retkeni aloitin ja vähän turhankin moni tuttu sattui joko vastaan tulemaan tai kotipihaltaan kulkuani seuraamaan.

 Läheltä vanhaa Kalajoen ja Raution kunnanrajaa sitten pääsin metsätielle kääntymään ja Tulvakanavan eli Kurranojan ja heti perään myös Vääräjoen siltaa ylittäen pääsin varsinaisesti itse asiaan eli metsän kätköissä kulkemaan. Tuohon kuvanottopaikalle aika vierähti vajaa tunti ja aurinkoisessa säässä ja noin 22 asteen lämmössä oli jo aika hyvät hiet pintaan nousseet.