Edellisen illan lenkillä oli koivuja kuvassa ja aamulla näppäsin Vähäkankaantien varressa olevasta koivurivistöstä otoksen latvat aamuauringossa kylpemässä. Parikymmentä vuotta sitten tuossa oli leppää ja pajua viidakoksi asti kasvamassa ja seassa sinnitteli muutama koivunvarpu. Sain komennuksen maisemoimaan tuota maantienojan vartta jonne myös höyläämön lietekaivojen ylimenovedet valuivat. Jokseenkin hikinen urakka raivaussahan kanssa heilua, mutta työn jälki palkitsi vaivan välittömästi, kun nättiä lehtipuuta löytyi sopivalla jaolla säästettäväksi. Kuvassa olevat puut ovat samanikäisiä, mutta yksi on ollut ylivertainen kasvuvauhdissa muihin verrattuna ja juuri tuon suurimman puun lähelle lietevedet laskevat. Voisi kait siis sanoa että tämä puu ei ainakaan ole paskaan hukkunut.

 Posti toi tänään tullessaan nostajiemme lisenssilomakkeet ja nähtäväksi jää jatkavatko kaikki 19 nostajaamme kisauraansa seuraavan 16 kuukautta kestävän lisenssikauden aikana. Toivottavasti ja vielä hyvässä seurassa. Onhan RK:lla kohta mittarissa 75 vuotta.

165004.jpg