111068.jpg                                         Tällaiselle pienelle suolammelle eksyin tänään iltalenkilläni Kärkisen takana hiekkateillä kulkiessani. Hetken kuljin myös opastettua kelkkareittiä pitkin, mutta kyltit olivat sen verran kesäterässä, että reitti joutui hukkaan ja oikeastaan hyvä niin sillä muuten olisi tämä lampi upeine kotineen jäänyt näkemättä, saatikka sitten se valtava kurkiparvi, joka suurelta peltoaukealta ilmaan kohosi ja jolta myös sitten takaisinpäin autolle lähdin palailemaan liki puolentoista tunnin kävelyretkeltäni. Kurkien lisäksi pellolla päivysti myös lehtopöllö, joka kävi tyylikkään ylilennon suorittamassa aivan muutaman metrin korkeudelta ylitseni ilmeisesti tarkastaen olisinko töminälläni saanut myyriä liikekannalle tienpientareelta.

 Lammessa polskivat pienet hauenpojat. Käkipari touhusi kukkuen omiaan männikkökankaalla ja hirvi rymisteli pellonlaiteen pusikoissa. Eli kesäillassa oli aika tavalla äksöniä.

                                                                                                                 

 

 

 

110620.jpg