Mittari kipusi takapihan varjossakin yli 22 asteen iltapäivän aikana, eli harvinaiset korkeat lukemat toukokuun ensi viikolle. Puuhommiakin vähän tein päivän mittaan, mutta sen verran veti lämpö veteläksi, että pieneksi jäi tämän päivän pino.

 Iltasella sitten saunan alle kävin peruslenkin Koirajärvelle heittämässä ja jonkin verran oli lintuja liikkeellä. Ei tosin yhtä paljon kuin naapuripitäjässä Pyhäjoella, jossa tänään tornien taiston aikana oli nähty yli sata lajia. Menomatkalla ukkoteeri lähti lähes jaloista lentoon ja paluumatkalla se oli pienentynyt pyyn mittoihin. Leppälintunaaras pyrähti lentoon mökin etuseinän laudankolosta ja kaukana suolla koikkelehti pari kurkea. Sinne zoomaten tähtäsinkin, mutta kamerapa tarkensikin etualan hiirenkorvilla oleviin lepänoksiin ja lopputulos näytti niin mukavalta, että siirsin sen tänne. Eräänlainen vahingonlaukaus siis. Laulurastas oli polun varressa matkansa pään kohdanneena ja muuttumassa muurahaisten ravinnoksi. Mikä lie loistavan laulajan tappanut. Netti-Keskipohjanmaa tosin kertoi tänään ettei Suomen luonnon linnuista pahamaineista tautia ole tavattu ja toivottavasti ei tavatakkaan.   

77453.jpg