Lämpimästi päälle pukien uskalsin lähteä jo salille katselemaan nuorten treenejä. Jossu ja Maria innostuivat vetämään temppusarjaa ihan tosissaan kaavalla: Eka maasta, loput sylistä, johon viittaa myös tuo otsikossa oleva sanahirviö 5x32,5kg joka oli yksi Johannan kovan treenin sarjahelmistä. 3x35 onnistui myös, mutta pari yritystä enkkaraudoista päätyivät kovaan kolinaan ennen aikojaan. Maria sai myös tasapainoisen kolmosen 40 kilolla aikaiseksi. Ja hymyssä suin siirtyivät nämä korkealta ja kovaa kälättävät tytöt kyykkytelineiden ääreen. Timppa olikin raudat heille ehtinyt jo valmiiksi lämmittää, tekemällä tk:stä kovan 2x170kg.

 Veljekset Mile ja Miika olivat jo sen verran taudista tointuneet, että suht normaalit harkat pystyivät tekemään ja Tero tyylilleen uskollisena tuli loppuajasta salille ja nopealla nousulla teki kohtalaisen kovan työntötreenin. Lauri touhusi farkut jalassa paljon omiaankin, mutta ehti silti 30+40 tehdä ja luvata olla mukana toukokuussa Rovaniemellä 17-vuotiaiden SM-mittelöissä.

 Ensi keskiviikkoillalle päätimme myös järjestää omat kisat pk-tasolla salillamme, koska osa porukasta ei kohta ole yli kuukauteen  16 neliön tantereelle päässyt. Verkkapuvun malli on saatu jotakuinkin päätettyä, puvun väristä käydään vielä pientä hienosäätöä lähinnä kotipiirissä.