Kevyesti, todella kevyesti otin harkat ja ihan muutaman tempauksen ja työnnön näppäsin muistin virkistämiseksi. Muistia tarvitaan tulevana lauantaina, kun tie vie Marinkaisiin veteraanien pm-nostoihin ja paikkana tietenkin Lepolan vanhainkodin kellari, jonne Lohtajan Veikkojen punttisali on rakennettu.

 Maria, joka tänään oli perustanut oman blogin oli treeneissä kovassa iskussa ja yritti temmata jopa 51 kiloa pariinkin otteeseen ja jälkimmäinen yrityksistä oli lupauksia antava keskiviikon kotikisaa ajatellen. Kuumeesta pikku hiljaa toipuva moponuoriso oli myös paikalla kuntoaan viimeistelemässä.

 Timppa toteutti haaveensa ja onnistui viimeinkin 170 kiloa penkkaamaan ja olihan mies "äijänä" suorituksensa jälkeen ja kyllä syytä olikin. Jarmo innostui kyykkäämään lähes nuoruuden päivien malliin ja liki 150 haki tk:stä ja syvältä. Eki työnsi seiskan, mutta ei ollut kuntoonsa ollenkaan tyytyväinen ja aikoi jättää tulevat iltakisamme väliin. Laurille ja Antille vielä värkkäilin iltasella lisenssit tulevia koitoksia varten joita on pitkin kevättä ja alkukesää lähes jokaiselle viikonlopulle.